Vierailijakirjoitus

Kuinka kehittää toiminta-alueittaista opetusta ja opetussuunnitelmaa?

Vaativaan erityiseen tukeen liittyen haastateltiin toiminta-alueittaista opetussuunnitelmaa käyttäviä erityisopettajia. Haastatteluaineisto tähän tutkimukseen saatiin 88 opettajalta, jotka kertoivat näkemyksensä otsikon kysymykseen. He esittivät monia kehittämiskohteita ja selkeitä ehdotuksia. Jaottelimme tutkimuksemme löydöt kolmeen ryhmään sen mukaisesti, miten koulureformien tutkija Michael Fullan (2009) kehittämisen tasot ilmaisee. Ne jakaantuivat opetussuunnitelmaan, kouluun ja yhteiskuntaan.

Toiminta-alueittaista opetussuunnitelmaa pidettiin liian suurpiirteisenä, se ei huomioi tarpeeksi taitotasoeroja tai jatko-opintoja. Selkeiden tavoitteiden puuttuminen opetussuunnitelmasta saattaa aiheuttaa opettajissa epävarmuutta ja riittämättömyyden tunnetta. Tulkinnanvaraisuus voi ajaa oppilaat eriarvoiseen asemaan opetuksen suhteen, sillä opettajat toteuttavat opetusta jokainen tavallaan. Lisäksi opettajat pohtivat, milloin valita toiminta-alueittainen ja milloin taas oppiainejakoinen yksilöllistetty opetus. Tämän vuoksi toiminta-alueittaista opetussuunnitelmaa on päivitettävä ja kehitettävä perusopetuksen opetussuunnitelman mukana, mikäli sitä halutaan ylläpitää.

Koulun tasolla kehittämistä kaipaa yhteistyö oppilaan kanssa toimivien tahojen välillä. Tällaisia toimijoita ovat esimerkiksi muut erityisopettajat, yleisopetuksen opettajat, oppilaan huoltajat, terapeutit sekä asumisyksiköiden työntekijät. Yhteistyöllä voitaisiin mahdollistaa matalan kynnyksen integraatiota esimerkiksi päivittäisillä kohtaamisilla arjessa. Opettajat toivoivat kehittämistä myös kouluyhteisön jäsenten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hyvinvointia heikentäviksi asioiksi koettiin muun muassa oppilaiden aggressiivinen käytös, henkilökunnan uupuminen ja sitä kautta työntekijöiden tiheä vaihtuvuus.

Yhteiskunnan tasolla tulisi erityisesti kiinnittää huomiota asenteiden vaikutukseen toiminta-alueittaisen opetuksen asemaan kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa. Asenteet saattavat näkyä muun muassa toiminta-alueittaiseen opetukseen kohdennettavissa resursseissa kuten materiaalien, tilojen ja täydennyskoulutuksen saatavuudessa. Toiminta-alueittaista opetusta tulisi tuoda kaikkien tietoon, sillä opettajien mukaan johdon, opettajien eikä ohjaajien koulutus anna tarpeeksi valmiuksia aiheesta ja näin ollen toiminta-alueittainen opetus koetaan vieraaksi koulun sisälläkin.

Suomalaisen koulun kehittämistyössä opettajien näkemykset on hyvä ottaa huomioon, sillä he tuntevat käytännöt. Jatkossa olisi hyvä kiinnittää huomiota myös opetusmateriaalien tuottamiseen sekä kohdennetun täydennyskoulutuksen saatavuuteen. Tarkentamalla toiminta-alueittaista opetussuunnitelmaa, lisäämällä yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä ja muuttamalla asenneilmapiiriä yhteiskunnassa voitaisiin peruskoulussa turvata jokaiselle oppilaalle tasa-arvoisempi opetus.

Tutkimus on toteutettu INTO-hankkeessa, jossa selvitetään toiminta-alueittain järjestettävän opetuksen nykyistä tilannetta. Hankkeessa on haastateltu ympäri Suomea opettajia, jotka opettavat haastatteluhetkellä oppilasta tai oppilaita, joiden opetus on järjestetty toiminta-alueittain. Lue lisää INTO-hankkeesta: (https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/erityispedagogiikan-tutkimusryhma/vaativa-erityinen-tuki/tutkimukset-ja-hankkeet)

 

Elina Kasakkamäki, KM & Julia Kiviranta, KM
Jyväskylän yliopisto

 

Lähteet:

Fullan, M. (2009). Introduction to The Challenge of Change: Purposeful Action at Work. Teoksessa Fullan, M. (toim.) The Challenge of Change: Start School Improvement Now! (s. 3–8). (2. painos) California: Corwin.

Kasakkamäki, E. & Kiviranta, J. (2021). Toiminta-alueittaisen opetuksen kehittämistarpeet opettajien kokemana. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. Saatavilla: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202103021814

 

 

Helmikuu 2021

TUVET- hankkeeseen osallistuminen graduntekijän näkökulmasta

 

Sain mahdollisuuden osallistua TUVET-hankkeeseen graduntekijänä ja tutkimusavustajana keväällä 2019 ja tartuin haasteeseen innostuksen ja jännityksen sekaisin tuntein. Pidin tärkeänä TUVET- hankkeen tehtävää tukea vaativan erityisen tuen järjestämistä tuomalla tutkimusperustainen tieto näkyvämmin koulun arkeen. Vaikka työkokemukseni erityisopettajana perustuu vielä opintojen ohella toteutettuihin sijaisuuksiin, olen huomannut, että tutkimustieto tuntuu olevan koulun arjessa kaukaisena koettu asia. Odotin hanketyöskentelyltä mahdollisuutta edistää koulun arjen ja tutkimustulosten kohtaamista.

 

Oman tutkielmani tavoitteena oli moniammatillisen yhteistyön toimintamallin kehittäminen erään suomalaisen peruskoulun oppilashuoltotyön tueksi. Olin todella innoissani siitä, että pääsin kehittämään toimintamallin kaltaista työkalua yhteistyössä koulun ammattilaisten kanssa, sillä heillä on ensikädessä tieto siitä, miten heidän koulunsa moniammatillista yhteistyötä tulisi kehittää. Tutkimusprosessi tapahtui vuoden aikana sykleittäin, joissa toimintamallia kehitettiin, arvioitiin ja muokattiin vastaamaan koulun tarvetta. Työskentelyn aloittaminen jännitti minua yliajattelemiseen saakka. Mitä annettavaa minulla ja tutkielmallani on kokeneille opettajille ja tutkimusyhteisölle?

 

Jo ensimmäisistä hanketapaamisista huomasin, että hankkeessa vastuussa olevat tutkijat suhtautuivat meihin opiskelijoihin erittäin kannustavasti. Kannustus ja aikaisemmat opintoni vahvistivat itseluottamustani ja tuntui hyvältä huomata, että uskalsin tuoda esiin omia näkökulmiani työskentelyn edetessä. Minun ehdotuksiani myös kuultiin ja hyödynnettiin työskentelyn edetessä. Minulle kehittyi hanketyöskentelyn aikana vahva tunne yhteistyöstä tiimistämme. Sain tukea tutkijoilta ja muilta graduntekijöiltä ja minun mielipiteeni otettiin huomioon. Pikkuhiljaa epäilykseni omasta osaamisestani suli innostuksen tieltä.

 

Graduntekijän näkökulmasta opinnäytetyön toteuttaminen tutkimushankkeessa on etenkin katsaus tutkijan työhön. Oman gradun kirjoittamisen lisäksi suunnittelin aikatauluja tapaamisille sekä aineistonkeruulle, sovittelin yhteen aikatauluja ja pidin esitelmiä sekä yhteyttä tutkittavien kanssa. Sain arvokasta kokemusta aineistonkeruusta teettämällä useita mittauspisteitä kouluissa oppilaille sekä haastattelemalla koulun opettajia. Sain rutkasti ohjauskokemusta avustaessani oppilaita täyttämään kyselytutkimuslomakkeita, joissa etenkin nuorimpien oppilaiden kannalta vilisi vaikeita käsitteitä. TUVET-hankkeessa toimiessani tein hanketyötä myös TUVET/KTVA//#Paraskoulu-rahoituksen turvin, joka mahdollisti kehittämis- ja tutkimustyön monipuolisesti.

 

Oma haasteensa oli aluksi myös tutkimuksen tarkoituksen ja etenemisen selostaminen selkokielisesti oppilaille, mutta tämä osoittautui lopulta hyväksi tieteellisen esiintymisen harjoitukseksi. Pääsin hankkeen aikana esittelemään toimintamallin osavaiheita opettajille ja koulun oppilashuoltoryhmälle ja koin esiintymiseni olevan asiantuntevaa ja selkeämpää kuin aikaisemmin. Maailmanlaajuisen pandemian myötä keväällä 2020 kohtaamiset kasvokkain siirtyivät ruutujen taakse ja pääsin kokeilemaan jälleen uutta etänä toteutettujen ryhmähaastattelujen muodossa. Vaikka olin kuvitellut, että olin opiskeluaikana oppinut kaiken tarvittavan eri sähköisistä alustoista kuten officesta huomasin gradun palautettuani tehneeni lapsen kengissä olevaa graafista suunnittelua wordin avulla, oppineeni uuden ajanvaraussovelluksen käytön sekä hionut taitojani zoomissa.

 

Päällimäisenä hanketyöskentelystä minulle on kuitenkin jäänyt mieleen yhteistyö, johon olen päässyt osallistumaan. Kohtaamiset oppilaiden, opettajien ja koulun muun henkilökunnan sekä tutkijoiden kanssa ovat olleet minulle suuri motivaation lähde tutkielman kirjoitusprosessin aikana, sillä koin työskentelyni vastaavan todelliseen tarpeeseen. Lämmin kiitos pienen tiimimme vastuututkijoille, tutkimusavustajille ja graduni ohjaajalle, kannustuksesta ja tuesta. Tämä kokemus ja saamani tuki ovat kasvattaneet uteliaisuuttani entisestään tutkimuksen tekemisestä kohtaan.

Sinulle opiskelija, joka olet jossain takaraivon sopukoissa pyöritellyt ajatusta pro gradu-tutkielmasta tutkimushankkeessa: Anna mennä vaan! Olitpa kiinnostunut sitten urasta opettajana tai tutkijana, tulet oppimaan molempien ammattien kannalta tärkeitä käytännön taitoja, joiden harjaannuttaminen ei onnistu nenä kiinni tenttikirjassa.

 

Riina Kovanen, KK, pian erityisopettajaksi valmistuva opiskelija Itä-Suomen yliopistosta

Tammikuu 2021

Monikäyttöiset menetelmät

Hienoa työtä, mutta meidän koulussa ei ehkä ole ihan tällasta, sellasta niin vaativaa porukkaa.” Totta, viime vuoden puolella julkaisemiemme raporttien kansissa lukee tutkimusperustaiset opetusmenetelmät vaativassa erityisessä tuessa. Tällaisia koonteja tutkituista opetusmenetelmistä usein vähemmälle huomiolle jäävien oppilaiden oppimisen ja osallistumisen tueksi on kaivattu kipeästi, ja niitä tarvitaan jatkossakin.

Olen kuitenkin ajatellut, että raporttien pedagogiset työkalut saattavat kiinnostaa laajemminkin koulunkäynnin ja oppimisen tuesta kiinnostuneita ihmisiä oppilaiden erityispiirteisiin katsomatta. Tässä pari ajatusta, miksi:

  1. Luotettavasti ja kevyesti kokeilemaan. Monia kootuista menetelmistä on käytetty ja tutkittu erilaisissa oppimisympäristöissä, niin yleisopetuksen kuin erityisopetuksenkin puolella. Ne saattavat olla monelle ammattilaiselle myös ennestään tuttuja. Työkalut ovat siis luotettavaa käyttötavaraa – ei raskaita tai monivuotisia ohjelmia, vaan arkisia, ihan tavallisiin kouluihin soveltuvia menetelmiä taitavien ammattilaisten toiminnan tueksi. Esimerkkejä tutuista tutkimusperustaisista menetelmistä ovat erilaiset ongelmanratkaisu- ja muististrategiat, tarinoiden hyödyntäminen oppimisen tukena ja yhteistoiminnallinen oppiminen.
  2. Ainutlaatuista monikäyttöisyys ja yksilöllisyys. Tiedämme, että oppilaiden tarpeet, tavoitteet, vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja keinot tukea heidän oppimista, osallistumista, hyvinvointia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia ovat hyvin yksilöllisiä, eikä tiettyyn viiteryhmään kuuluminen kerro kenestäkään vielä paljoa. Ainutlaatuista raportteihin kootuissa menetelmissä on se, että niillä on todettu luotettavasti ja toistuvasti myönteisiä oppimistuloksia myös itsessään heterogeenisten vaativan erityisen tuen kohderyhmien opetuksessa. Useat menetelmistä voivat soveltua yllättävän monenlaisiin, yksilöllisiin tilanteisiin ja tarpeisiin sekä monipuolisesti erilaisten taitojen oppimiseen.
  3. Ei ainakaan ajan tuhlausta. Kun oppilaan oppiminen on syystä tai toisesta hidasta tai työlästä, tutkittujen menetelmien löytäminen ja hyödyntäminen on entistä tärkeämpää. Tällöin kallisarvoista aikaa ei kuluteta tehottomiin tai vahingollisiin menetelmiin, vaan kaikista todennäköisimmin päädytään hyviin tuloksiin ja vältetään esimerkiksi kasautuvia epäonnistumisen kokemuksia, motivaation heikkenemistä ja oppijaminäkuvan haurastumista.
  4. Varmuutta koko tiimin tekemiseen ja oppilaan eduksi. Tutkitut menetelmät voivat tarjota uusien tai kinkkisten tilanteiden edessä jotain, mistä lähteä liikkeelle. Niiden avulla tiimeillä on mahdollisuus rakentaa työtään mahdollisimman luotettavalle pohjalle, mikä tuo varmuutta tekemiseen. Lisäksi tieto ja ymmärrys tutkituista menetelmistä voi auttaa ammattilaisia suunnistamaan monien menetelmien ja vaihtoehtojen viidakossa sekä sitoa tiimejä ja niiden toimintaa tiiviimmin yhteen ja selkiyttää toimintaa oppilaan eduksi. Johdonmukaisen ja voittoisan työskentelyn kannalta on tärkeää, että kaikille on selvää, miten toimitaan.

Tietenkään katsausten menetelmät eivät ole taikatemppuja, mutta luovien ja viisaiden ammattilaisten käsissä niistä voi olla ihmeen paljon hyötyä!

Linkit julkaisuihin:

Tutkimusperustaiset opetusmenetelmät vaativassa erityisessä tuessa – kirjallisuuskatsaus. Osa 1: Opettajajohtoiset menetelmät. Talja, Elina & Iisakka, Riikka. 2020.

Tutkimusperustaiset opetusmenetelmät vaativassa erityisessä tuessa – kirjallisuuskatsaus. Osa 2: Ikätoverien tukeen perustuvat menetelmät. Talja, Elina & Iisakka, Riikka. 2020.

Turkoosi tehostetausta, jossa lukee vinkki motivaation säilyttämiseksi.

Millaisia tapoja teidän tiimissä on keksitty edistymisen seuraamiseksi, mitkä auttavat interventioiden äärellä ahkeroivia lapsia ja aikuisia jaksamaan? Entä millaista hyötyä olette havainneet tutkittujen menetelmien käytössä ja miten niiden soveltaminen juuri teidän arkeenne sopivaksi on onnistunut?

 

Riikka Iisakka

projektitutkija, erityisluokanopettaja

TUVET/ Jyväskylän yliopisto

 

Joulukuu 2020

Miksi, oi miksi?

Suomalaista koulua pidetään erinomaisena – varsin hyvästä syystä. Ovathan lasten ja nuorten oppimistulokset olleet vallan hyviä erilaisissa vertailuissa. Tasa-arvoisena ja korkealaatuisena pidetty koulutusjärjestelmämme kiinnostaa jopa kansainvälisenä vientituotteena Kiinaa ja arabimaita myöten. Opettajamme, arvostetut kansankynttilät, ovat yliopistokoulutuksen suorittaneita ammattilaisia. Opettajan työ on määritelty vaativaksi, tietointensiiviseksi ja akateemiseksi asiantuntija- ja ihmissuhdetyöksi (Husu ja Toom 2016), jollaiseksi sen jokainen opetustyötä tehnyt hyvin tunnistaakin.

Vaativan ja monivuotisen koulutuksensa pyörteissä opettaja on saanut myös sukeltaa tieteen maailmaan viimeistään pro gradua työstäessään. Voisi olettaa, että tuolloin syntyisi pysyviä lämpimiä tunteita tutkittua tietoa kohtaan ja tutkimusperustaisten mallien ja menetelmien valinta ja käyttö olisi tatuoitu pysyvästi opettajan mieleen.

Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että tiedeyhteisön opit jäävätkin vain siirtokuviksi, jotka haihtuvat arjen kiireessä jonnekin taka-alalle. Pedagogisten metodien ja mallien toteuttaminen muuttuu rutiininomaiseksi toistoksi tai siitä tulee sattumanvaraista ja summittaista.

Opetus saattaa toki onnistua kohtuullisesti valmiiden oppimateriaalien tuella ja joskus myös ”mutu”-tuntumalla.  Opettajan arjen työkalupakissa pitäisi kuitenkin kikkakolmosten lisäksi olla tutkittuun tietoon perustuvia kovia aseita, jotka varmistavat pedagogisten valintojen oikeellisuuden ja vaikuttavuuden. Tällöin luultavasti osattaisiin paremmin vastata myös Miksi –kysymyksiin: miksi valitsit tämän menetelmän, miksi käytät juuri näitä materiaaleja jne.

Joissakin kouluissa tutkimustulosten ja erilaisen tilastotiedon hyödyntäminen koulunpidossa on tuttua. Tätä tavoitellaan myös Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ohjauspalveluissa ja toimipisteiden kouluissa.  Pyrimme pitämään tutkimusperustaisuutta yhtenä työmme peruslähtökohtana linkittäen sitä arjen tekoihin ja pedagogisiin valintoihin. Tätä vahvistamaan olikin hienoa saada TUVET-hankkeessa tuotetut uunituoreet Tutkimusperustaiset opetusmenetelmät vaativassa erityisessä tuessa– teokset.

Esimerkiksi Jyväskylän toimipisteessämme Onervassa teokset otettiin heti käyttöön ja alettiin soveltaa niiden antia. Työskentely jatkuu kevätlukukaudella niin, että jokainen opetuksen tiimi perehtyy tarkemmin yhteen valitsemaansa tutkimukseen ja raportoi muille tiimeille, miten hyödyntää tutkimuksesta saatua tietoa käytännön opetus- ja kasvatustyössä. Tarkempaan tarkasteluun ovat päätymässä mm. Mika Paanasen ”Itsesäätely oppimistilanteissa” ja Kristiina Lappalaisen & Erkko Soinnun ”Vahvuuksia tunnistamalla käyttäytymisen ja tunteiden hallintaan koulussa”.

Itsesäätely ja vahvuuspedagogiikkaa ovat hyviä esimerkkejä siitä, mihin juuri tämän ajan koulussa kaivataan tukea. Tutkimukseen perustuvan tiedon pitäisi olla helposti saavutettavaa.  Kiitos TUVET-hankkeelle tukimateriaalista, jonka avulla arjen ammatillista työkalupakkia on hyvä täydentää ja päivittää.

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri (www.valteri.fi) on saanut olla mukana TUVET-tutkimus-hankkeessa osatoimijana. Valteria ja TUVETia yhdistävä nimittäjä on vaativan erityisen tuen VIP-verkosto, johon molemmat tiukasti kytkeytyvät: TUVET tutkimuskohteensa ja Valteri operatiivisen toimijaroolinsa vuoksi.

Toivotamme rauhaisaa joulun aikaa ja valoisaa tulevaa vuotta!

 

Terhi Ojala, hanke- ja koulutuspäällikkö & Anne Korhonen, rehtori

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri

Marraskuu 2020

”Tule, tule hyvä mieli – älä tule paha mieli!”

Meidän ihmisten tärkeimpiä perustarpeita on yhteenkuuluvuus toisten kanssa. Tämä perustarve on mahdollistanut lajimme säilymisen ja meidän ihmisten selviytymisen erilaisista uhkaavista tilanteista huolimatta. Jos joku suljetaan ryhmän ulkopuolelle, tiedämme, että vaikutukset ovat pahimmillaan äärimmäisen vakavia. Juuri siksi, että yhteenkuuluminen on meille koko hyvinvoinnin ja melkeinpä hengissä säilymisen kannalta niin tärkeää, osaamme erittäin nopeasti ja taitavasti arvioida ja tulkita sosiaalisia tilanteita, joissa olemme ja elämme.

Aloin miettiä onko puhe ryhmään kuulumisesta jotenkin tämän päivän ilmiö vai onko siitä ollut puhetta jo aikaisemmin. Katselin kirjahyllyäni ja vaikka osaan kyllä tavaroita laittaa kiertoon, niin kirjoista on ollut vaikea luopua. Niinpä hyllyssäni on edelleen yksi ammatillisesti käänteentekevä kirja (muitakin toki on). Vuonna 1984 julkaistiin suomen kielellä ruotsalaisten Ladbergin ja Björlingin kirja Hyvä päiväkoti. Olin muutaman vuoden toiminut päiväkodin johtajana ja kirja avasi silmät kokonaan toisenlaiselle toimintakulttuurille, jota kirjan ohjeiden mukaan aloimme toteuttaa. Pienryhmätoiminta muotoutui omannäköiseksemme meidän päiväkodin keskeiseksi toimintakulttuuriksi. Toiminnan keskiöön nousi lapsen kysymys: ”Pääsenkö mukaan leikkimään?”. Ymmärsimme yhteisesti henkilökunnan kanssa, että ryhmään kuuluminen antaa lapsille sellaisia mahdollisuuksia ja voimavaroja, joita ei voi saada esimerkiksi kahdenkeskisissä ystävyyssuhteissa. Lapset saavat mahdollisuuden kokea kollektiivista osallistumista ja olla kollektiivisissa vuorovaikutussuhteissa (kommunikaatiosuhteissa). ”Oma ryhmä” loi mahdollisuuden yhteenkuuluvuuden kokemukselle, jossa oli mahdollista harjoitella sosiaalisissa tilanteissa tarvittavia taitoja. Henkilökuntana jouduimme myös miettimään, puhummeko kohteliaasti toisillemme ja annammeko positiivista palautetta, lapset nimittäin ottivat meistä mallia. Huomasimme sen konkreettisesti, kun olimme mukana lasten pienryhmäleikeissä. Eli jo siis  40 vuotta sitten  yhteenkuuluvuus on ollut varhaiskasvatuksen alan kirjallisuudessa esillä ja myös toimintakulttuurissa mukana.

Sosiaalisissa tilanteissa toimiminen on toisille meistä vaikeaa ja vuorovaikutus voi mennä solmuun. Erityistä ja varsinkin vaativaa tukea tarvitsevat, ovat välillä hämmennyksissä, miten erilaisista vuorovaikutustilanteista oikein selviää. Tunteet ovat se palautejärjestelmä, jonka avulla me ympäristöämme havainnoimme, arvioimme ja teemme tulkintoja ja johtopäätöksiä toisten aikeista. Tunteet antavat välitöntä palautetta riippumatta siitä haluammeko vai emme ottaa näitä tunteita vastaan. Tunteet ovat hyvä esimerkki siitä, miten mieli, keho ja aivot toimivat yhteistyössä. Kasvojen ilmeet, kehon asennot ja myös kehon eri osissa tuntuvat reaktiot kertovat meille tunteiden ilmaantumisesta. On monia tunteita, jotka ihmiset kokevat samalla tavalla jopa eri kulttuureissa esimerkiksi viha, pelko, onnellisuus ja suru. Mutta myös kulttuurisia eroja on tunteitten ilmaisussa ja toisten ihmisten tunteitten tulkinnassa.

”Tule, tule hyvä mieli – älä tule paha mieli” tapasimme lasteni kanssa hiekkalaatikolla leikkien loruilla. Välillä sai olla yksin ja oltiin niin äiti kuin tyttäret kaveria vailla ja välillä taas porukkaa oli liian kanssa ja tuli riitaa lapioista ja ämpäreistä! Elämä oli helpompaa, kun oli hyvä mieli – mielikuvitus tuli  avuksi – sai ajatella vaikka mitä hauskaa ja kuvitella itsensä milloin miksikin astronautiksi! Äitikin!

 

Autismikirjon ja kehitysvammapsykologian professori Elina Kontu

Tampereen yliopisto, TUVET-hanke

Lokakuu 2020

Inkluusion toteuttamisesta liikunnanopetuksessa – Haastattelussa Michelle Grenier

 

Soveltavan liikunnan videosarjan viimeisessä osassa New Hampshiren yliopiston apulaisprofessori Michelle Grenier kertoo, kuinka inkluusiota voidaan toteuttaa liikunnanopetuksessa. Grenier kuvaa sitä, miten inkluusio on paljon muutakin kuin oppilaan opetuspaikka yleisopetuksessa. Oppilaan kuuluminen kouluyhteisöönsä vaatii ennen kaikkea onnistunutta vuorovaikutusta kaikkien oppilaiden kesken. Tutustu videolta Grenierin ajatuksiin inklusiivisen liikunnanopetuksen yhteisöllisyydestä ja kaikkien osallistamisesta oppitunneilla.

Alta pääset videosarjan aiempiin videoihin soveltavasta liikunnasta inklusiivisessa koulussa:

Osa 1. Universal Design for Learning – Haastattelussa Lauren Liebermann (kesto 7min 11s)

Osa 2. Soveltava liikunta inklusiivisessa koulussa – Haastattelussa professori Martin Block (kesto 6min 39s)

 

TUVET-hanke kiittää yhteistyöstä apulaisprofessori Michelle Grenieriä (University of New Hampshire) ja terveyden edistämisen ja soveltavan liikunnan dosentti Kwok Ngia (Itä-Suomen yliopisto).