Kesäkuu 2019

Nopea kehittyminen koukuttaa

Minulla oli oppimisvaikeuksia peruskoulussa. Vaikka kuinka yritin, en saanut kokea onnistumisen tunteita koulussa muutamia harvoja kertoja lukuun ottamatta. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla pakenin tilannetta ja pahoinvointiani tietokoneiden pelimaailmaan. Tilanne riistäytyi käsistä, ja yhä useammin huijasin lähteväni kouluun. Oikeasti odotin kauppakeskuksessa tai muualla vanhempieni töihin lähtöä päästäkseni pelaamaan.

Pelimaailma tarjosi minulle ennen kaikkea onnistumisen kokemuksia. Olin hyvä jossakin, huomasin kehittyväni jatkuvasti ja sain pelissä sosiaalista statusta. Tämä tapahtui vuonna 2005 – aikana, jolloin tietokonepelit eivät olleet vielä kovin kehittyneitä, eikä niitä valmistettu yhtä suurella budjetilla kuin nykyään.

Minua huolestuttaa pelien jatkuva kehittyminen. Etenkin virtuaalitodellisuuspelien tulo suorastaan kauhistuttaa niiden jatkuvan parantumisen vuoksi. Itse kun onnistuin addiktoitumaan vanhoihin peleihin, joiden tekijät eivät tienneet aivotutkimuksesta paljoakaan, ja pelien grafiikatkin olivat lähinnä surkeita.

Katsoin taannoin Game Developers Conference -pelikonferenssia, jossa hittipelien kehittäjät jakoivat kokemuksiaan siitä, miten pelaajat saadaan koukkuun. Entisenä pelaajana olin hyvin yllättynyt ja hämmentynyt siitä, kuinka häikäilemättömästi pelaajia manipuloidaan kokemaan kehittymisen tai onnistumisen tunnetta, vaikka tunne perustuisi vain pelinkehittäjien luomaan illuusioon. Illuusioita luodaan erilaisilla tavoilla. Alla esimerkkejä muutamista Civil Revolution -pelin kehittäjien luomista illuusiosta:

  • Pelissä kerrotaan, että voiton todennäköisyys taistelussa on 1:4, mutta todellisuudessa voitto on koodattu huomattavasti helpommaksi.
  • Pelin taistelut on koodattu siten, että niissä huomioidaan kaikki pelaajan aikaisemmat voitot ja häviöt. Esimerkiksi jos pelaaja on hävinnyt edellisen taistelun, voittaa hän seuraavan.
  • Pelaajalle annetaan enemmän ”poweria” pelin edetessä. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä kauemmin pelaaja pelaa, sen voimakkaammaksi pelaajan hahmo automaattisesti muuttuu saamalla uusia voimia tai erikoisuuksia. Poweria käytetään peleissä paljon ja se huijaa aivoja luulemaan, että pelaamisessa tapahtuu kehittymistä.

Edellisen kaltaisia esimerkkejä on lukuisia. Tavoitteena on saada pelaajalle onnistumisen tunteita ja välttää turhautumista.

Kaikissa peleissä ei luoda kehittymisen kokemusta tyhjästä. On paljon muitakin keinoja saada pelaaja koukkuun. Kuitenkin juuri nopean kehittymisen tunteeseen tottuminen voi olla pelaajien koulunkäyntiä ajatellen hyvin vahingollinen.

Oppiminen ja kehittyminen ovat todellisessa maailmassa ja koulussa hidasta ja vaativat paljon vaivannäköä. Kontrasti tietokonepelien ja koulumaailman välillä on valtava: pelissä voi edetä hetkessä kymmenen tasoa, kun taas virheettömästi kirjoittamaan oppimisessa menee vuosia. Oppiminen on usein niin hidasta, että kehitystä ei edes itse huomaa tapahtuvan.

Oppimisen nopeuden eroavaisuuksien lisäksi koulumaailmassa kukaan ei ole poistamassa oppimisprosessiin liittyviä turhautumisen kokemuksia. Tietokonepelit sen sijaan testataan etukäteen. Jos testipelaajat turhautuvat, peliä muutetaan siten, että pelaajien tunnekokemus pysyy positiivisena. Koulussa oppilaan oppimisprosessiin liittyy väistämättä vastoinkäymisiä ja paikallaan junnaamista.

Mielestäni olisi äärimmäisen tärkeää valaista oppilaille sitä, miten tietokonepelit on suunniteltu ja miten kehittyminen todellisessa maailmassa kestää paljon pidempään. Kukaan ei opi hetkessä soittamaan kitaraa tai lukemaan sujuvasti – se kestää.

 

Tex Suchodolski, Helsingin yliopisto, erityispedagogiikan pääaineopiskelija

Toukokuu 2019

Parasta sille, joka eniten tarvitsee

Yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten lasten monenlaisten korjaavien palveluiden tarpeen lisääntyminen, erikoissairaanhoidon liikakuormitus tai kouluakäymättömien oppilaiden kasvavat lukumäärät saattavat ja osin jopa pakottavat eri hallintokuntien edustajia yhdyspintatyöhön. Vanhat, osittain kovin hierarkkiset toimintatavat ja mallit eivät välttämättä enää toimi tehokkaasti, vaan pulmat ja tarpeet haastavat kehittämään innovatiivisia ja rohkeita ratkaisuja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Kansallisessa VIP-verkostossa (2018-2020) pohditaan ja kehitetään noin 10 000 vaativaa erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren monialaisia palveluita. Lasten lukumäärä vaikuttaa varsin pieneltä, mutta otettaessa tarkasteluun se monialaisten ammattilaisten armeija, joka työskentelee näiden lasten ja heidän perheittensä kanssa, on se moninkertainen lasten määrään verrattuna. Talouden näkökulmaan zoomaten puhutaan erittäin suurista euromääristä.

VIP-verkosto toimii monialaisesti

VIP-verkosto on saanut reipasta alkuvauhtia yhdyspintanosteesta, joka yhteiskunnassa tällä hetkellä vallitsee. Opetus- ja kulttuuriministeriön johtama kehittämistoiminta on ollut käynnissä nyt noin vuoden. Kehittäminen tapahtuu viidellä maantieteellisellä alueella, joilla työskentelyä suunnittelee ja koordinoi monialaiset ydinryhmät. Kullakin alueella järjestetään kehittämistyön tueksi verkostopäiviä, joihin osallistuu noin 80 monialaista toimijaa sivistys-, sosiaali- ja terveystoimesta sekä erikoissairaanhoidosta. Lisäksi alueilla järjestetään maakuntapäiviä, joissa paneudutaan syvemmin maakunnan omiin kysymyksiin. Kansallisissa teemaryhmissä paneudutaan kolmeen pääaiheeseen: tällä hetkellä erityisen ajankohtaiseen kouluakäymättömyyteen sekä toiminta-alueittain järjestävään opetukseen ja kodin ulkopuolelle sijoitettuihin lapsiin.

Kyselyn alustavia tuloksia

Osallistujille suunnatun kyselyn perusteella vaikuttaisi mm. siltä, että alueiden ja kuntien väliset erot vaativan erityisen tuen palveluiden järjestäjinä vaihtelevat paljon, eikä kaikkia oman kunnankaan palveluita tunneta, eikä näin ollen myöskään maksimaalisesti hyödynnetä. Osassa kuntia palveluita ei ole tarjolla. Kellään ei tunnu olevan selkeää kokonaiskäsitystä palvelutarjonnasta, eikä myöskään esimerkiksi perheille tarjottavien palveluiden koordinointi kuulu tällä hetkellä oikeastaan kenellekään. Kysely osoitti myös, että perheiden kanssa tehtävä monenlainen yhteistyö, monialaisen yhteistyön lisääminen, varhaiskasvatukseen panostaminen sekä psykiatrisen osaamisen lisääminen kouluihin näyttäisivät olevan erityisen merkityksellisiä, kun pohditaan ennaltaehkäisevän työn kehittämistä.

Töitä tiedossa

Töitä on siis paljon tehtävänä, että saadaan aikaan pysyviä muutoksia käytännön toimintaan sekä vaativan erityisen tuen palveluissa että ennaltaehkäisyn vahvistamisessa. Keskeistä on panostaa samanaikaisesti peruspalveluiden, kuten esimerkiksi opiskeluhuollon ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja perheiden varhaiseen tukeen. On hyödynnettävä nykyistä paremmin sitä osaamista, jota ammattilaisilla jo on. Ammatillista osaamista on myös lisättävä ja tehokkaita toimivia käytänteitä on jaettava ja jalostettava nykyistä systemaattisemmin.

Toisaalta on kyettävä myös kriittisesti tarkastelemaan nykyisiä toimintatapoja-ja -malleja sekä esimerkiksi resurssien jakoja. Teemmekö oikeita asioita oikeaan aikaan, saavutetaanko asetetut tavoitteet vai voisimmeko saada parempia tuloksia toimialla toisin? Osataanko vastuuttaa oikeat toimijat, hyödynnetäänkö teknologiaa?

Vaativan erityisen tuen palveluja kehittäminen turvattava hallitusohjelmassa

Näkemyksellisyyttä ja lasten tuen tarpeiden ymmärrystä sekä pitkäjänteisen kehittämisen kantavuuden ymmärrystä pitää saada kirjattua myös seuraavaan hallitusohjelmaan, jotta käynnissä oleva kehittämistyö saa jatkua pitkään. Pysyvien muutoksien ja uudistusten aikaansaaminen ei käy helposti, eikä käden käänteessä, vaan siihen tarvitaan visioita, hartiavoimin tehtyä työtä, hyvää johtamista ja päätöksentekotahtoa.

Sopii toivoa, että uusi opetus- ja kulttuuriministeri seuraa edeltäjiensä Kiurun ja Grahn-Laasosen esimerkkiä ja nostaa vaativan erityisen tuen kehittämisen sydämenasiakseen. Vuonna 2015 Krista Kiuru (sd) asetti useiden kenttähavaintojen ja mm. VETURI-tutkimus- ja kehittämishankkeen tuloksien pohjalta työryhmän pohtimaan vaativan erityisen tuen kehittämistä. Monialainen työryhmä laati työskentelynsä sinetiksi ansiokkaan 12 kehittämisehdotuksen raportin. Yksi ehdotuksista oli Vaativan erityisen tuen VIP-verkoston perustaminen, jonka Sanni Grahn-Laasonen (kok.) omalla ministerikaudellaan käynnisti ja jota kohtaan hän osoitti erityistä kiinnostusta.

 

Terhi Ojala, VIP-verkoston kansallinen koordinaattori ja Anne Vierelä, VIP-ohjausryhmän jäsen

Maaliskuu 2019

Opettajankoulutuksen kehittäminen

Kun täynnä mehua oleva tölkki kaatuu pöydälle, tarvitaan pöydän kuivaamiseksi paljon pyyhkeitä. Entä jos tölkistä napattaisiinkin tukevasti kiinni ennen kuin yksikään pisara valuu pois?

Monenlaiset yhteiskunnassa tapahtuvat asiat asettavat aina myös opettajankoulutuksen kehittämisen suurennuslasin alle. Hyvä niin!

Opettajaksi opiskelevat tarvitsevat koulutuksessaan varhaisen puuttumisen taitoja, jotta he voivat estää mehutölkkien kaatumisen. Tölkkiin tarttuminen on huomattavasti helpompaa kuin pöydän ja lattian kuivaaminen, eikä mehua saa koskaan takaisin. Jokaisen opettajan tulee tietää, miten tuki monenlaista osaamista ja yhteistyötä vaativissa tilanteissa toteutetaan omassa koulussa ja kunnassa. Kuka tahansa lapsi tai nuori voi nimittäin koulupolkunsa aikana tarvita paljon yksilöllistä, monialaista ja intensiivistä tukea.

Kaikki lapset oppivat ja kaikkien lasten tulee saada opetusta – yhdenvertaisesti, tasa-arvoisesti ja riittävän tuen turvin. Jatkuvasti meidän on syytä kehittää ja arvioida opettajille tarjottavia pedagogisia opintoja. Vaativan erityisen tuen sisältöjen kehittämisen avulla lisäämme opettajien ja muiden toimijoiden ymmärrystä sekä osaamista kohdata tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria mahdollisimman nopeasti tuen tarpeen ilmetessä.

Tähän tarpeeseen haluamme vastata; kehitämme vaativan erityisen tuen sisältöjä, joita kaikkien opettajiksi opiskelevien on olennaista tietää ja taitaa.

 

Elina Kontu, dosentti, Helsingin yliopisto

Satu Peltomäki, tekninen avustaja, Helsingin yliopisto

Helmikuu 2019

Tutkimusperustaisia menetelmiä vaativaan erityiseen tukeen

Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten opetus ja kuntoutus edellyttävät vankkaa pedagogista asiantuntemusta ja erityistä pedagogista herkkyyttä. Suuren ammatillisen haasteen edessä opettajille voi herätä monia kysymyksiä ja joskus saatetaan tuntea yksinäisyyttäkin.

Haasteen aiheuttamaa kuormitusta voi vähentää tieto menetelmistä, jotka tutkitusti edistävät juuri oman kohderyhmän oppilaiden oppimista mahdollisimman tehokkaasti. Yksi TUVET-hankkeen monista tehtävistä on koota ja levittää tutkimusperustaista tietoa vaativan erityisen tuen pedagogista ratkaisuista. Olemme hankkeessa sitoutuneet siihen, että opiskelijoiden, opettajien ja (opettajan)kouluttajien osaamista kehitetään tutkimustyöhön perustuvalla koulutuksella.

Etsimmekö siis taikasauvaa, joka yhdellä heilautuksella ratkaisee kaikki opetuksessa koetut haasteet? Käännämmekö esiin viisasten kiven, joka kertoo miten vaativissa tilanteissa tarvittava opetus ja yhteistyö sujuu aina vain sulavammin? Keksimmekö jotain aivan ennenkuulumatonta uutta opetukseen?

Ei ihan.

Etsimme ja kokoamme yhteen tutkimukseen perustuvaa tietoa tehokkaista opetusmenetelmistä, niin että ammattilaiset saisivat ne käyttöönsä mahdollisimman helposti.  Verkosta tietoa etsiessään saattaa törmätä myös sellaisiin menetelmiin ja ohjelmiin, jotka eivät edistäkään oppimista, tai jotka saattavat olla jopa haitallisia. Vakuuttavalta kuulostavien myyntipuheiden alta voikin paljastua pelkkää tyhjää.

Erityistä huomiota kiinnitämme sellaisiin pedagogisiin ratkaisuihin, jotka ovat Suomessa ehkä uusia, mutta pohtimisen ja kokeilemisen arvoisia. Lisäksi kyselemme opetuksen toteuttajilta mitä sellaisia hyviä käytänteitä ja toimintamalleja on jo olemassa, joista muidenkin olisi mahdollista saada uusia ideoita tai vahvistusta omalle työlleen.

Suomalaiset opettajat ovat korkeasti koulutettuja ammattilaisia, jotka viime kädessä päättävät mitä menetelmiä työssään käyttävät. Päätöksenteko edellyttää, että tieto tieteellisesti testatuista menetelmistä on opettajien saatavilla. Tiedon kokoaminen yhteen paikkaan sujuvoittaa myös monialaista yhteistyötä: kun kaikki puhuvat samoilla käsitteillä, on oman osaamisen jakaminen helpompaa.

Etsiessämme ratkaisuja vaativaan erityiseen tukeen olemme kaikki samalla puolella: opettajat, opettajankouluttajat, opetuksen monialaiset toimijat ja tutkijat. Yhteisenä tavoitteenamme on jokaisen oppilaan paras mahdollinen oppiminen ja sujuva koulunkäynti. Se on vaativa työ, mutta ennen kaikkea yhteinen työ.

 

Elina Talja, projektitutkija, Jyväskylän yliopisto

Raija Pirttimaa, dosentti, Jyväskylän yliopisto

 

 

 

Tammikuu 2019

TUVET-hankkeen lähtökohtia

Suomalainen kasvatus- ja koulutusjärjestelmä on saanut paljon positiivista huomiota maailmalla. Menestyksen taustalta on tunnistettu useita tekijöitä ja yhden niistä on arvioitu olevan oppilaiden saama joustava tuki varhaiskasvatus- ja kouluvuosien aikana. Oppilaan oikeutta tukeen linjataan muun muassa perusopetuslaissa, jonka 4 § 1 momentin mukaan ”oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä”. Valtioneuvoston asetus 422/2012 täydentää perusopetuslakia ja sen 4 § mukaan ”koulun toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen tulee olla turvallisia ja terveellisiä, huomioida oppilaiden yksilölliset tarpeet niin, että huomiota kiinnitetään oppimisen esteiden ja oppimisvaikeuksien varhaiseen tunnistamiseen ja tukitoimien oikea-aikaiseen kohdentumiseen sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen.”

Käytännössä oppilaiden tarvitsemaa tukea tarjotaan kolmiportaisesti, vaikkei laki varsinaisesti linjaa tuen antamisen muotoa. Kolmiportaisessa tukimallissa yleistä tukea annetaan oppilaalle, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan, tehostettua tukea annetaan oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja. Mikäli tehostetun tuen toimenpiteet eivät ole riittävät, oppilas voi saada erityistä tukea. Vaikka kolmiportainen tukimalli luo selkeän raamin tuen järjestämiselle, peruskoulussa on arvioitu olevan vuosittain noin 10 000 oppilasta, jotka tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. Vaativaa erityistä tukea tarvitseva oppilas voi olla minkä tahansa kolmiportaisen tuen piirissä, mutta joka tarvitsee moniammatillista ja usein myös intensiivistä tukea oppimisen tueksi. Vaativa erityinen tuki ei ole siten neljäs tuen taso vaan keino, jolla voidaan annettavaa tukea tehostaa lapsen tarpeita vastaavaksi.

Vaativa erityinen tuki-käsite otettiin käyttöön Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen yhteisessä̈ tutkimus- ja kehittämishanke VETURIssa (2011-2015), jossa kehitettiin ja selvitettiin peruskoulussa annettavaa opetusta ja oppilaiden tukea. Vuonna 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti vaativan erityisen tuen kehittämisryhmän, jonka työskentelyn lopputuloksena syntyi Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa -raportti. Raportissa linjataan toimenpiteitä, joilla voidaan vastata vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeisiin entistä paremmin. Raportissa esitetään monia kehittämisehdotuksia, joista TUVET-hankkeessa keskitytään erityisesti vaativaan erityiseen tukeen liittyvän sivistys-, sosiaali- ja terveystoimen moniammatillisten yhteistyön joustavoittamiseen sekä opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen kehittämiseen.

Nelson Mandela on joskus todennut, että koulutus on voimakkain ase, jolla voimme muuttaa maailmaa. Me TUVET-hankkeessa uskomme myös tähän. Kouluttamalla tulevia ja jo työssä olevia opettajia ja muita ammattilaisia voimme parhaiten kehittää tukea, jota vaativaa erityistä tukea tarvitseva lapsi tarvitsee kasvaakseen ja oppiakseen.

Eija Kärnä, professori, hankkeen vastuullinen johtaja, Itä-Suomen yliopisto

 

Alla olevalla tallenteella Aino Äikäs (yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto) kertoo vaativan erityisen tuen käsitteestä:

Tutustu myös tallenteella mainittuun OKM:n kehittämisryhmän loppuraporttiin:

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa