Huhtikuu 2021
Pedagogiikka ja huikea Kasvun tuki
Raikkaasti organisoitu, monitoimijainen TUVET-hanke tuloksineen ja tuotoksineen on siivittänyt opetus- ja kasvatushenkilöstön tutkimusperustaisen osaamisen vahvistamisen myötätuuliseen keskusteluun. Hanke teki tutkimusperustaisuudesta kiinnostavaa, helpommin ymmärrettävää ja ehkäpä jopa peräti haluttavaa.
Innostavat keskustelut ovat inspiroivaa mannaa mielikuvitukselleni ja haaveilleni ja onkin hauskaa välillä antaa niiden liitää korkeuksiin. Yksi haaveistani on tutkimuksellisuuden ja tutkimusperustaisuuden leimahtaminen kaiken kattaviin iloisiin liekkeihin kouluissa ja varhaiskasvatuksessa modernilla, inspiroivalla ja helppokäyttöisellä tavalla. Olisipa mahtavaa, jos kasvattajat ja opettajat voisivat vaivatta valita käyttöönsä pedagogisia malleja ja menetelmiä, joiden vaikuttavuus pohjautuu tietoon, arvioituun näyttöön ja varmuuteen. Tällä päästäisiin ja päästettäisiin rohkeasti irti osin edelleenkin vallalla olevasta ”mutusta”, jossa valintoja ohjaavat esimerkiksi tapa, tottumus tai se, ettei muista vaihtoehdoista löydy tai ole tietoa käytettävissä.
Kasvatus- ja opetustoimen tarpeisiin tarvitaan upean ja selkeätoimisen Kasvun tuki- tietolähteen kaltainen sähköinen sisarsivusto, josta näppärästi löytyvät käytännössä kokeillut, testatut ja vaikuttaviksi arvioidut pedagogiset mallit ja menetelmät arjen valintoja vahvistamaan. Itlan ylläpitämä Kasvun tuki-portaali on varhaisen tuen valintojen aarreaitta lasten ja perheiden tukemiseksi. Portaalin sivuilla todetaan Kasvun tuen olevan varhaisen tuen päivittyvä tietolähde ammattilaisille lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Kasvun tuki kokoaa tutkimuskirjallisuuden ja kertoo menetelmien vaikuttavuudesta yleistajuisesti.
Miltäs kuulostaisi: ”Opetuksen tuki on päivittyvä pedagoginen tietolähde ammattilaisille lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin edistämiseksi. Opetuksen tuki kokoaa pedagogisia ja erityispedagogisia malleja ja menetelmiä ja kertoo niiden vaikuttavuudesta yleistajuisesti”?
Opetuksen tuessa luokiteltaisiin Kasvun tuen logiikalla puolueettoman arviointiprosessin jälkeen pedagogisille malleille ja menetelmille joko vahva dokumentoitu näyttö, kohtalainen dokumentoitu näyttö, vähäinen dokumentoitu näyttö, tai jossain tapauksissa arviointi voi osoittaa, ettei ole riittävää tutkimusnäyttöä tai dokumentoitua vaikuttavuusnäyttöä. Olisipa upeaa opettajana päästä arvioituja malleja vertailemaan ja niistä valitsemaan.
Mikä puolueeton taho tämän haaveen toteuttaa meille kasvatus- ja opetusalan toimijoille? Ottaako Itla kopin tästä(kin) ja synnyttää Kasvun tuelle odotetun sisaruksen?
Terhi Ojala,
innolla mukana TUVET-hankkeessa sekä VIP-verkoston että Oppimis-ja ohjauskeskus Valterin edustajana