Toukokuu 2020

Tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuudet ja uhat näkövammaisten ihmisten inkluusiolle

 

Tervehdys uudelta TUVET-bloggaajalta! Esittelen alkuun hieman itseäni. Olen Senni Hirvonen, joensuulainen maisterivaiheen erityispedagogiikan opiskelija. Pitkänä sivuaineena opiskelen sosiaalipedagogiikkaa. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, ja yhdenvertaisuuskysymykset kiinnostavat minua niin ammatillisesti, omakohtaisesti kuin vammaisjärjestöaktiivisuuden kautta. Olen työskennellyt viime elokuusta lähtien tuntityöntekijänä verkkopalvelujen saavutettavuuteen erikoistuneessa yrityksessä, jossa pääasiallisia tehtäviäni ovat olleet verkkosivustojen saavutettavuusauditoinnit. Opintojeni aikana olen myös ohjannut jonkin verran alueellisen näkövammaisyhdistyksen työntekijänä näkövammaisia ikäihmisiä digitaidoissa, kuten tietokoneen ja puhelimen peruskäytössä.

Opinnoissani, töissäni sekä omien arkikokemusteni kautta olen usein pohtinut yhtäältä digitalisaation osallistavaa, mutta toisaalta syrjäyttävää vaikutusta eri-ikäisiin näkövammaisiin henkilöihin. Teknologinen kehitys on mahdollistanut näkövammaisille paljon. Tietokone apuohjelmineen ja -välineineen, älylaitteet sekä skanneri ja pistekirjoitustulostin ovat lisänneet näkövammaisten ihmisten mahdollisuuksia opiskella monipuolisesti ja työskennellä monenlaisilla ammattialoilla ja myös huippuluokan asiantuntijatehtävissä. Tämä murtaa perinteistä käsitystä tyypillisistä ”näkövammaisammateista”, joina on pidetty lähinnä suorittavia tehtäviä kuten hierojana ja käsityöläisenä toimimista. Tietokonetta ja älypuhelinta voi käyttää itsenäisesti ruudunlukijoiden, puhe- ja suurennusohjelmien ja/tai pistekirjoitusnäytön avulla. Itse olen esimerkiksi jo yläkoulussa lukenut oppikirjoja ja kirjoittanut muistiinpanoja tietokoneella, kun muut käyttivät paperisia kirjoja ja vihkoja. Oppikirjoja voi tietysti kuunnella myös perinteisinä äänikirjoina, mutta niidenkin kuuntelu onnistuu nykyään puhelimella tai tietokoneella, ilman erillistä kuuntelulaitetta. Oppimismonisteita, kirjeitä ja kokonaisia kirjoja voi skannata, minkä jälkeen niitä voi kuunnella puhesyntetisaattorilla tai lukea pistenäytöllä tietokoneelta tai puhelimelta. Mikäli tietokonetta ja pistenäyttöä ei voi kuljettaa mukana kaikissa työtehtävissä tai niiden käyttö olisi sosiaalisesti hankalaa, asiakirjoja ja muistiinpanoja voi tulostaa tietokoneelta paperille pistekirjoitusmuotoon.

Monet teknologiset sovellukset lisäävät näkövammaisen ihmisen autonomiaa. Esimerkiksi lapsuudenkodista pois muuttaminen herättää monella nuorella ja erityisesti monella vanhemmalla paljon kysymyksiä ja jopa huolta. Teknologia voi oikein käytettynä olla tukemassa nuoren omatoimisuuden kasvua. Älylaitteeseen ladattavilla sovelluksilla voi esimerkiksi tunnistaa värejä, navigoida tai lukea elintarvikkeiden tuoteselosteita. Yksin asuva näkövammainen henkilö voi tarvittaessa soittaa videopuhelun kaverille tai avustajalle ja selvittää siten jonkin visuaalisen asian, esimerkiksi vaatteiden sopivuuden keskenään tai pyykinpesuohjelman sijainnin. Videopuhelut ovat avuksi myös asioilla liikkumisessa, mikäli avustajaa ei ole käytettävissä. Varsinkin nykyisissä poikkeusoloissa teknologialla voi vastata moniin näkövammaisen ihmisen avuntarpeisiin fyysisen läsnäolon sijasta. Jo normaalistikin henkilökohtainen opintoavustajani tekee suuren osan työstään etänä. Kaikki oppimateriaalit eivät ole valmiiksi saavutettavassa muodossa, ja avustajan tehtävä on muokata niitä minulle luettaviksi. Poikkeusaikana etätyön merkitys on vain korostunut.

Ajattelen teknologian myös yhdenvertaistaneen näkövammaisten sosiaalista kanssakäymistä ja vapaa-ajan viettoa. Kauppojen tuotevalikoimia tai ravintoloiden ruokalistoja voi selata etukäteen netistä, jolloin itse paikan päällä näkevältä ystävältä ei mene niin kauan valikoiman kuvailuun. Elokuvien visuaalisen sisällön kuvailuun on oma sovelluksensa. Moni sokea henkilö käyttää What’s Appia sekä sosiaalisen median kanavista erityisesti Facebookia ja Twitteriä niiden tekstipohjaisuuden vuoksi. Sosiaalisen median kautta näkövammainen henkilö saa helposti (siis sikäli kuin tieto on teksti- eikä kuvamuodossa) tiedon erilaisista tapahtumista, joista joku toinen saattaisi poimia tiedon vaikkapa ilmoitustaululta tai kyltistä.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Maailman yliteknologisoituminen vähentää todellisia ihmiskontakteja, kuten kasvokkaista asiakaspalvelua, ja voi siten lisätä jo valmiiksi marginaalisen ihmisryhmän marginalisaatiota. En sano, että näkövammaisuus tarkoittaisi automaattisesti esimerkiksi yksinäisyyttä, mutta yksinäisyys ja sen lieveilmiöt ovat kuitenkin ongelma monille näkövammaisille ihmisille. Suuri osa näkövammaisista on länsimaissa ikäihmisiä, joiden taidot ja mahdollisuudet käyttää teknologiaa voivat olla hyvin puutteelliset. Konkreettisimmillaan tämä näkyy vähentyneenä mahdollisuutena kuunnella äänikirjoja, kun fyysisten CD-levyjen lainaamista Celiasta on rajoitettu. Näkövammaisilla myös pienituloisuus ja työttömyys on rakenteellisista syistä keskimääräistä yleisempää. Puhelin tulee kokemukseni mukaan pääsääntöisesti kustantaa itse. Kuitenkaan sokealle käyttäjälle mikä tahansa halpa malli ei sovi, vaan käytettävyydeltään lähes ainoa toimiva vaihtoehto on iPhone. Joidenkin kuntien sosiaalitoimet onneksi myöntävät avustusta älypuhelimen hankintaan.

Kela myöntää tietokoneita, tulostimia, skannereita, ruudunlukuohjelmia ja pistenäyttöjä opiskelijoille ja työssäkäyville, mutta työttömien ja eläkeläisten voi olla vaikeampi saada laadukkaita apuvälineitä. Myös opiskelijat ja työssäkäyvät kertovat usein hitaudesta varsinkin apuvälineiden korjauksessa ja uusimisessa sekä ohjelmien päivityslisenssien saamisessa Kelalta. Usein nämä korjaukset ja päivitykset kuitenkin tarvittaisiin kiireellisellä aikataululla, jotta työn tekeminen tai opiskeleminen voisi ylipäätään jatkua. Toimiessani Näkövammaisten liiton työllisyystoimikunnassa sain kuulla monista tilanteista, joissa näkövammaisen työnteko oli kokonaan estynyt uuden apuvälineen tai korjauksen odottamisen ajaksi.

Yltiöoptimistinen suhde teknologiaan on ongelmallista myös itsenäisyyden näkökulmasta. Ihminen saattaa turvautua teknologiaan liikaakin. Esimerkiksi koronakriisin aikana ruuan tilaaminen kotiovelle voi olla hyvä ratkaisu, mutta normaalioloissa kotiinkuljetuspalveluihin turvautuminen voi turhaan nostaa kynnystä opetella itsenäistä fyysistä kaupassa asiointia. Navigointisovellukset eivät myöskään takaa turvallista liikkumista tai korvaa esim. kohokarttaa. Tärkeimmät reitit on hyvä osata ilman navigaattorin apua, jotta reitistä voi ylipäätään muodostua mieleen jonkinlainen kartta. Intensiivisesti puhelimeen keskittyessä ei myöskään välttämättä huomaa vastaantulevaa autoa. Myös avun pyytäminen toisilta ihmisiltä on tärkeä sosiaalinen taito, jota navigointisovellus ei korvaa. Emme voi luottaa siihen, että teknologia toimisi aina: laitteen akku saattaa loppua ollessamme ulkona, tai yhteiskunta voi kohdata kriisin, jossa teknologian käyttö nykyisellä mittakaavalla ei ole enää mahdollista tai turvallista.

Näkövammaiset kohtaavat usein ongelmia verkkosivustojen ja -palveluiden, sovellusten ja tiedostojen saavutettavuudessa. Sokealle henkilölle saavutettavuus tarkoittaa yhteensopivuutta ruudunlukuohjelmien kanssa, näppäinkomentojen käyttömahdollisuutta sekä tiedon saatavuutta muussakin kuin visuaalisessa muodossa. Kuitenkin kulttuurimme, pedagogiikka mukaan lukien, tuntuu ylikorostavan visuaalisuutta muiden aistien kustannuksella. Lisäksi useilta tahoilta puuttuu ymmärrys saavutettavuuden käytännön merkityksestä sekä konkreettinen tekninen osaaminen saavutettavuuteen liittyen. Syvennyn käsittelemään saavutettavuutta seuraavassa blogitekstissäni.

 

Senni Hirvonen, erityispedagogiikan opiskelija

Itä-Suomen yliopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.